<
<
fi
en CN
fi
en CN

Tero Jarkon uratarina: Konsultin työ Symbiolla tarjosi uutta kokeneen koodarin uralle

”Kaipasin vaihtelua ja sitä olen myös saanut. Olen päässyt tekemään lähes kaikkea mahdollista, teollisuuden kehityshankkeista alihankinnan projekteihin.”

Pari vuotta sitten oululainen ohjelmistokehittäjä Tero Jarkko istahti kavereidensa kanssa saunan lauteille mökkireissullaan. Saunan löylyissä puheeksi tulivat myös työhön liittyvät asiat. Pari vuosikymmentä tuotekehitystaloissa viihtyneelle kokeneelle koodarille oli syntynyt hiljalleen ajatus hakea työhön vaihtelua ja tarve saada jotain uutta mielenkiintoa tekemiseen. Symbiolla jo pitkään työskennellyt kaveri kertoikin sopivaan aikaan konsulttityön mahdollisuuksista. Tero ajatteli, että senior-henkisenä ja vakiintuneena yrityksenä Symbio voisi tarjota juuri työn sisällön vaihtuvuutta ja uutta virikettä projekti- ja konsulttitekemisen kautta.

Ajatus työpaikanvaihdosta Symbiolle jäi hautumaan Teron mieleen, kunnes noin puolen vuoden ”harkinta-ajan” jälkeen asiat etenivät vauhdilla Symbion kiinnostavan projektiehdotuksen myötä. Tero päätti tarttua uuteen mahdollisuuteen, vaikka tuttujen työkavereiden jättäminen olikin hieman hankala paikka.

Nyt vuoden verran Symbiolla työskenneltyään on hyvä hetki pysähtyä tarkastelemaan tehtyä valintaa ja ensimmäistä vuotta ohjelmistokehityksen konsulttina Symbiolla.

”Työn vaihtelu on toteutunut ja lähes kaikkea mahdollista olen päässyt tekemään teollisuuden kehityshankkeista alihankinnan projekteihin. Ensimmäisessä projektissa pääsin kehittämään proof of concept -demoa teollisuuden alalla toimivalle asiakkaalle, jonka jälkeen olin alihankintaprojektissa softatiimin jäsenenä. Viimeiset kuukaudet ovat vierähtäneet autoteollisuuden projektissa osana kokenutta ja hyvin osaavaa tiimiä”, Tero kertoo.

Työnkuvaan ja ensimmäiseen vuoteen Symbiolla on mahtunut paljon muutakin uutta varsinaisen kehitystyön ohella.

”Olen haastatellut uusia työntekijöitä, päässyt avustamaan myyntiä teknisessä mielessä sekä tekemään muun muassa työmääräarviointia projekteihin, mikä on jotain aivan uutta minulle. Jo ensimmäinen vuosi Symbiolla on tarjonnut laajan kuvan kaikesta mahdollisesta tekemisestä, mihin softatyötä tehdään. Asiakasprojekteissa olen saanut tavata henkilöitä eri osaamisaloilta ja asiakkaita, jotka eivät suoraan työskentele ohjelmoinnin parissa. Uusien näkemysten myötä olen päässyt aiempaa monipuolisemmin tarkastelemaan softan tekemistä. Kaiken kaikkiaan paljon uutta kokeneelle koodarille”, Tero toteaa.

Tero on ollut tyytyväinen päätökseensä siirtyä Symbiolle.

”Työ on iso osa elämää ja työstä on tärkeää pystyä nauttimaan. Symbio on täyttänyt odotukseni työpaikkana ja kaikki mitä työpaikasta kerrottiin rekrytointivaiheessa, on pitänyt hyvin paikkansa ja olen viihtynyt. Sopivia haasteita löytyy ja erilaisista projektimahdollisuuksista on päässyt keskustelemaan. Symbiolla kaikkien kanssa pystyy keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia. Symbiolaisten osaaminen on syvää ja laaja-alaista ja olen itse päässyt oppimaan uutta muun muassa pilvitekemisestä”.

Tero kokee, että työpaikkana Symbio on tarjonnut muutakin kuin varsinaiseen työhön liittyvää tekemistä.

”Uusia kavereita on tullut paljon ja vapaa-ajallakin on tehty yhdessä asioita. Esimerkiksi sunnuntaiset formula-studiot Symbion Oulun Torikadun Loungessa ovat konkreettinen osoitus yhteisöllisyydestä ja yhdessä ajan viettämisestä myös työn ulkopuolella”

26.05.2023 | Career stories, Uratarinat