<
<
fi
en CN
fi
en CN

Petri Virkkunen, Senior Software Engineer

”Minua miellyttää se tunne, että olen luonut jotain merkityksellistä asiakkaalle tai työtovereilleni.”

 

”Olen ollut osa Symbio-tiimiä vuoden 2020 alusta ja työskentelen tuotteiden käyttöliittymäkehityksessä . Urani ohjelmointialalla alkoi vuonna 2017, ja minulla on kokemusta QT-teknologioiden ja C++:n parissa työskentelystä. Nykyisessä roolissani työskentelen Ubuntu-kannettavan parissa ja käytän Qt Creatoria ja Visual Studiota koodieditoreina. Ohjelmointikielinä käytän QT:tä, QML:ää ja C++:aa sekä Bashia. Muita usein käyttämiäni työkaluja ja teknologioita ovat Git, BitBake ja Vim/Nano.

Ominaisuuksien kehittämisen, virheiden korjaamisen, muiden auttamisen ja koodin tarkistamisen lisäksi yksi tärkeimmistä velvollisuuksistani on tarttua kaikkiin uusiin mahdollisuuksiin oppiakseni uusia järjestelmiä ja teknologioita. Minua miellyttää se tunne, että olen luonut jotain merkityksellistä asiakkaalle tai työtovereilleni. On myös mielenkiintoista kehittää tuotteita, joita ihmiset päivittäin käyttävät: Maailmassa on miljoonia autoja, joissa on Symbion tekemää ohjelmistoa.

Symbiolla ihmiset ovat innokkaita auttamaan. Yhteistyö sujuu Teams-kanavien kautta ja toimistolla. Se, mikä on auttanut minua menestymään roolissani, on luultavasti historiani Qt-teknologioiden ja C++:n kanssa. Mutta teknisten taitojen lisäksi, ratkaisevaa on oikea asenne, kysymysten kysyminen, sekä aktiivisuus ja uteliaisuus.

Tulevaisuudessa minulle on tärkeää jatkaa oppimista: Haluaisin joko siirtyä syvemmälle C/C++-painotteisempiin tehtäviin tai oppia kokonaan uuden ohjelmointikielen, kuten ReactJS:n tai ehkä C#:n. ”

22.02.2022 | Uratarinat